3.7.3 Joustavuus syklisissä vaihteluissa

3.7.3 Joustavuus syklisissä vaihteluissa

Kasvuunkin pyrkivä yritys joutuu väistämättä kohtaamaan joinakin aikoina nollakasvun tai supistumisen jaksoja. Tällöin yritys viimeistään keskittyy kannattavuuteen tai löytää monimutkaisemmin ilmastuja päämääriä, esim. "löytää tarve ja täyttää se; palvella markkinoiden tarpeita mahdollisimman tehokkaasti". Yritys pyrkii myös säilyttämään resursseja, jotka mahdollistavat tehokkaan toiminnan uusien kasvumahdollisuuksien taas ilmaantuessa tulevaisuudessa.

Yrityksen olisi syytä kehittää ajoissa joustavuuskykyä helpottamaan sopeutumista ajoittain toistuviin väliaikaisiin häiriöihin, syklisiin vaihteluihin, kuten kausi- ja suhdannevaihteluihin, tai pitkäaikaiseenkin muutokseen. Joustavuus voi olla ulkoista tai sisäistä.

Ulkoisesti joustavalla yrityksellä on horisontaalisesti erilaisia markkinoita, erilaisia tuotteita eri hintaryhmissä ja erilaisia valmistustekniikoita. Yrityksellä voi olla itsenäisiä eri yksikköjä, joiden suhdannekierrot ovat toinen toisensa kumoavia: toisen supistuessa toinen kasvaa, toisen voitot kumoavat toisen tappioita vuorotellen. Mahdollisimman irralliset, toiminnallisesti etäiset yksiköt, joita yhdistää lähinnä vain rahoitus, ovat kuitenkin ristiriidassa synergiatavoitteiden kanssa.

Vertikaalisesti ulkoinen joustavuus merkitsee erilaisia jakeluteitä, logistiikassa läpimenoajan ja laatuominaisuuksien hallitsemista (kuten esim. JOT-ajattelu ja sen levittäminen alihankkijoihin), sekä neuvotteluvoimaa asiakkaiden kanssa.

Ulkoinen joustavuus on siis pelkistetysti

a) diversifioitumista (horisontaalisesti) ja

b) yrityksen neuvottelu- ja järjestelyvoimaa sidosryhmiensä kanssa (vertikaalisesti).

Esim. metsäteollisuudessa voimakkaan vertikaalisesti (omista metsistä korkeaan jalostusasteeseen) integroituneiden yritysten kilpailuvoima ja kannattavuus säilyy hyvänä joustavasti, suhdanteista riippumatta, kun taas vähemmän integroituneiden yritysten kannattavuus heilahtelee voimakkaasti, ylös suhdannenousussa ja alas suhdanteiden laskiessa. (Ruotsalaisesta tutkimuksesta Brandes 1983,17. Suomessa vaikuttaa olevan samoin.)

Sisäisen joustavuuden kannalta integroitumista pitäisi välttää, mutta esim. selluloosan valmistuksen kaltaiseen massatuotantoon vaaditaan suuria, sisäisesti joustamattomia investointeja, eikä riittävän vahvaa neuvotteluasemaa vertikaalisesti ole ollut saatavissa ilman omaa integroitumista.

Sisäinen joustavuus merkitsee yrityksen voimavarojen muunneltavuutta, mahdollisuutta käyttää niitä vaihtoehtoisilla tavoilla ja siirtää niitä eri yksiköiden välillä. Voimavarat ovat rahallisia, aineellisia, inhimillistä osaamista ja organisaation systeemejä.

Muutokset voimavaratyypistä toiseen tapahtuvat periaatteessa vain rahallisten voimavarojen kautta. Rahoituksellinen likviditeetti (tulorahoitus = voitto + poistot; sekä investointien purkaminen, divestoinnit) on keskeistä myös yhdistävänä tekijänä ulkoisen ja sisäisen joustavuuden välillä. Sisäinen joustavuus on nimittäin samansuuntaista synergian kanssa ja siten osittain vastakohtaista horisontaaliselle ulkoiselle joustavuudelle, sillä liiketoimintayksiköiden itsenäisyys vähentää muiden kuin rahallisten resurssien siirtämismahdollisuutta yksiköiden välillä.

Yritys voi lisätä sisäistä joustavuuttaan samalla tavoin kuin esim. alentaa joiltakin markkinoilta poistumisen esteitään tai divestoinnin esteitään: yritys käyttää erikoistuneiden koneiden ja tehtaiden sijasta monipuolisempaa tekniikkaa, yleiskoneita ja pienempiä koneita, yleensä kalliimmin kustannuksin, mutta joustavammin.

Yritys myös vuokraa (leasing-)koneita mieluummin kuin ostaa niitä, sekä käyttää useita alihankkijoita välttääkseen vertikaalista integroitumista, vaikka alihankkijoiden saama voitto tuleekin silloin yrityksen lisäkuluksi. Yritys välttää erikoissitoumuksia esim. tuotekehittelyyn ja seurailee muiden kehittämää tekniikkaa, tai toisissa tapauksissa myy lisenssejä ulkomaille.

Joustavuutta voidaan myös varata yritykseen kasaamalla hyvinä kausina ylimääräisiä resursseja puskurivarastoiksi, eli ylläpitämällä alikäytettyjä voimavaroja ja jättämällä liikkumavaraa (slack'ia) tehokkuuteen. Tällainen menettely tasoittaa syklisiä ja satunnaisia vaihteluita ja kätkee niitä, mutta nostaa kustannuksin jolloin joustavuus on ristiriidassa kannattavuuden kanssa.

Sisäinen joustavuus on siis toisaalta

a) kaikkien erikoistuneiden resurssien minimoimista, kaikkien sitoumusten ja investointien rajoittamista ja supistamista, mutta toisaalta sisäisen joustavuuden välineenä käytetään myös

b) varastopuskureita, sijoituksia alikäytettyihin voimavaroihin.

Nuo sisäisen joustavuuden eri puolet yhdistäisi ääritapaus, jossa kaikki yrityksen voimavarat olisivat pelkästään likvidissä rahamuodossa - eli yritys olisi muutettu rahaksi.

Sisäistä joustavuutta mitataan usein rahallisena likviditeettinä velkaantumisasteella tai "current ratiolla" eli (rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus) / (tilivelat + lyhytaikaiset velat). Sisäistä joustavuutta voidaan myös (paremminkin) mitata "rahamääränä, joka olisi käytettävissä yritysostoihin tai muihin sijoituksiin" eli: likvidit nettovarat + velansaamiskyky + ylimääräisen kassavirran odotukset esim. divestoinneista. Likviditeettiin vaikuttavat myös mahdollisuudet jouduttaa tulovirtoja aikaisemmaksi tai lykätä menovirtoja myöhemmiksi.

"Objektiivisten", numerollisten mittausten (esim. "kolmen suurimman asiakkaan prosentuaalinen osuus myynnistä" - Aaker & Mascarenhas 1984, 78. luettelee 37 erilaista mittalukua.) lisäksi voidaan tehdä lukuisia subjektiivisempia, sanallisia arviointeja joustavuudesta (sekä ulkoisesta että sisäisestä), esim. "työntekijöiden mahdollisuudet löytää työtä muualta" tai "jakelukanavien vaihtamismahdollisuus". (Aaker & Mascarenhas 1984, 79. listaa 36 vastaavanlaista arviointikohtaa.) Aiemminkin kuvatut divestoinnin esteet ovat myös joustavuuden esteitä.

Riittävän joustavuuden aikaansaaminen on helpompaa, jos tulevat vaihtelut voidaan ennustaa ja niiden kehityskulkuja voidaan ennakoida, niin että joustavuuden tarve tiedetään. Mutta joustavuutta tarvitaan myös epävarmuutta ja yllätyksiä vastaan. Tällaisen joustavuuden aiheuttamia kustannuksia olisi verrattava kriisitilanteilta välttymisen hyötyihin, kerrottuna kriisiin joutumisen todennäköisyyksillä.

Yrityksen suunnittelutoimi on joustavaa, jos suunnitelmia voidaan korjata ja niiden toteuttamista sopeuttaa nopeasti olosuhteiden muuttuessa. Vaihtoehtosuunnitelmien laatiminen lisää joustavuutta rajallisen suuruisissa muutoksissa, mutta herkästi reagoiva suunnittelu edellyttää myös muutosten havainnointia aikaisin ja resurssien kohdistamista mahdollisimman vähän sitovasti.

Erityistapauksena suhdannevaihteluita voisi toisaalta tasoittaa, jos suuryritysten investointisuunnittelu reagoisi jäykemmin niihin. Näin ei kuitenkaan erään tutkimuksen (Kallfass 1981, kohteenaan länsisaksalaiset suuryritykset) mukaan tapahdu, vaan suuryrityksetkin kärjistävät suhdannevaihteluita reaktioillaan, ja vakauttamispyrkimykset jäävät julkisen vallan tehtäväksi.

Joustavuus on yrityksen kykyä sopeutua nopeasti supistumispaineisiin joutumatta kriisiin, kasvaa ja supistua (väliaikaisenkin) tilanteen mukaan. "Terve yritys elää laajeten ja supistuen, kasvaen ja muuttuen, investoiden ja divestoiden." (Vignola 1974, 8.)

Kehitettäessä yrityksen joustavuutta täytyy eri toimialojen ja yrityksen ympäristön olosuhteista riippuen painottaa joustavuuden eri muotoja. Pienelle yritykselle on sisäinen joustavuus helpommin mahdollista kuin ulkoinen joustavuus ja myös erityisen tärkeää, kilpailukeinona suurten yritysten ulkoisen joustavuuden ja suuruuden etujen rinnalla.

Yrityksen on myös valittava sopivia ja mahdollisia lukemattomista yksittäisistä joustavuuden vaihtoehdoista (esim. olisiko nykyiselle raaka-aineelle olemassa vaihtoehtoa, jota voitaisiin ehkä käyttää raaka-ainepulan ilmaantuessa?)

VIITTEET:
Aaker & Mascarenhas 1984, 75-80.
Basil & Cook 1974, 138.
Brandes 1983, 17.
Donaldson 1969, 70.
Funkhouser & Rothberg 1985, 15-16.
Harrigan 1982 b, 47.
Kallfass 1981, 2. 193.
Lahti 1983, 88. 91. 73.
Lahti 1985, 149.
Mäkinen 1976 45.
Vignola 1974, 8.