2.4.1 Investointilaskelmat

2.4 INVESTOINTISUUNNITTELU
2.4.1 Investointilaskelmat

Strategisessa suunnittelussa vuorottelevat eri vaiheissa periaatteelliset valintaratkaisut vaikeasti mitattavista, laatueroluonteisista reaaliprosessin tavoitteista, sekä rahaprosessin termein helposti laskettavien tavoitteiden asettaminen. Raha on yksiselitteinen mittausväline.

Laskennalliset menetelmät ovat johdonmukaisin tapa ratkaista ongelmia, mikäli ongelmat vain voidaan muuttaa riittävän korkealle mittaamisen tasolle. (Mittaamisen ja luokituksen tasoja ovat laatuero-, järjestys-, välimatka-, ja suhdeluku-asteikko).

Strateginen suunnittelu on kehitetty ratkaisemaan mahdollisimman johdonmukaisesti sellaisia ongelmia, joihin pelkkä operatiivinen suunnittelu ei pysty, koska mukana on haitallisesti yhteismitattomia taikka tuntemattomia, epävarmoja tai harkinnanvaraista tekijöitä. Toisaalta strategista suunnittelua yritetään kehittää mahdollisimman paljon laskennalliseksi tai täydentää laskennallisilla menetelmillä.

Investointisuunnittelu ja strateginen suunnittelu rinnastuvat siinä, että suunnittelua tehdään pitkälle ajanjaksolle. Investointilaskelmilla analysoidaan ja vertaillaan erilaisten investointivaihtoehtojen edullisuutta.

Investointiteoria pyrkii laskentakaavoilla tekemään eri aikoina tapahtuvat maksusuoritukset samanarvoisiksi. Epävarmojen muutostekijöiden ennakointi on laskelmilla ongelmallisempaa ja rahallisesti mittaamattomia, esim. laatueroluonteisia tekijöitä, ei voida käsitellä vastaavalla tarkkuudella.

Laskelmien rajoitukset huomioiden, investointilaskelmien kohteeksi voidaan periaatteessa ottaa mitä erilaisimpia, jo toteutettuja tai suunnitteilla olevia investointeja. Investointivaihtoehdoksi voidaan ajatella yhtä hyvin yksittäinen tuotantokone kuin kokonainen tehdas tai yrityksen osasto tai tytäryritys tai koko yritys tai inhimilliset resurssitkin.

Kukin investointivaihtoehto voidaan jakaa osatekijöihin, joita ovat:

a) hankintameno (perusinvestointi),
b) juoksevasti syntyvät menot,
c) juoksevasti syntyvät tulot,
d) jäännösarvo,
e) investointiajanjakso,
f) laskentakorkokanta.

Kuviossa 15a) on esimerkki investointikohteen maksuvirrasta. Erilaisten investointivaihtoehtojen aiheuttamien meno- ja erityisesti tulovirtojen arviointi on eri tavoin vaikeaa kussakin tapauksessa.

Investointikohteet myös kytkeytyvät toisiinsa eri tavoin: joitakin kohteita voidaan ajatella selkeästi irrallisina ja itsenäisinä yksikköinä, mutta erityisesti jo olemassa olevien, aiemmin hankittujen yksikköjen välillä esiintyy hankalasti arvioitavia yhteisvaikutussuhteita eli synergiaa. Tällöin yhden yksikön aiheuttama menovirta ja tulovirta sekoittuvat osittain toisten yksikköjen vastaaviin, ja yhdenyksikön kannattavuutta investointina on vaikeata laskea.

Investointilaskelmilta vaaditaan vastaus kysymyksiin

a) onko jokin investointi sinänsä kannattava suhteessa yleiseen kriteeriin, kuten korkotasoon tai rahan vaihtoehtoiseen tuottoon, ja

b) mikä useammista, kannattavista investointivaihtoehdoista on edullisin. Kannattavuutta arvioitaessa on keskeisen tärkeää, paitsi tulon suuruus, myös sen saamisen nopeus, koska lyhyessä aikavälissä on vähemmän muutosten epävarmuutta ja riskejä kuin pitkällä aikavälillä.

1) Investoinnin takaisinmaksuaika on yksinkertainen ja yleisesti käytetty investoinnin edullisuuskriteeri. Sitä sovellettaessa asetetaan vaatimus aikarajasta, johon mennessä investoinnin yhteenlasketun tulovirran pitäisi saavuttaa ja ylittää investoinnista aiheutunut menovirta, sekä lasketaan investointikohteen meno- ja tulovirtojen todennäköinen kulku.

Jos todennäköinen saavutusaika alittaa vaaditun ajan, investointikohde voidaan hyväksyä. Aikarajavaatimus voi aiheutua esim. lainojen takaisinmaksuaikataulusta. Takaisinmaksuaika-kriteeri ei mittaa investoinnin varsinaista kannattavuutta, mutta sen sijaan hyvin investointikohteeseen liittyvää riskiä ja likviditeettivaikutuksia. (Kuvio 15b).

2) Investoinnin tuottoprosenttimenetelmässä (ROI) ennakoidaan investoinnin tuotto ja suhteutetaan se investoinnin vaatimaan pääomaan. Laskutoimitus tapahtuu vähentämällä ensin kunkin vuoden ennakoidusta tulovirrasta menot ja poistot, sekä laskemalla näin saatujen vuotuisten nettotuottojen keskiarvo ja jakamalla se alkuperäisellä investoinnilla tai keskimääräisellä investoinnilla. (Kuvio 15c). Kannattavuutta mitataan investoinnin koko eliniältä mutta eri aikoina tapahtuvia maksusuorituksia pidetään samanarvoisina.

Kuvio 15. Investointilaskelmamenetelmien vertailuesimerkki
a) Investointikohteen maksuvirta
(tulovirta - menovirta)
t2=+6 t3=+6 t4=+8


0______1______2______3______4 vuotta
(aika)
t1=-2'


H = 10' (hankintameno)

b) Investoinnin takaisinmaksuaika
Meno- ja tulovirta -10' -2' +6' +6' +8'
tämän välisumma -12' -6' 0' +8'
......................................................
Takaisinmaksuajaksi saadaan 3 vuotta, jossa ajassa yhteenlaskettu tulovirta ylittää aiemman menovirran.

c) Investoinnin tuottoprosenttimenetelmä
maksuvirta -2' +6' +6' +8'
-poistot (10'/4 vuotta) -2,5' -2,5' -2,5' -2,5'
tuotto -4,5' +3,5' +3,5' +5,5' = +8'
.............................................................
Keskimääräinen tuotto = 8'/ 4 vuotta = 2'/vuosi
Tuotto/investointi = 2'/10' = 0,20 => tuottoprosentti 20 %
Tuotto/keskimääräinen inv. = 2'/5' => tuottoprosentti 40 %

d) Nykyarvomenetelmä
maksuvirta -10' -2' +6' +6' +8'
diskonttaustekijä 1,0 0,91 0,83 0,75 0,68 (i=0,10)
-10' -1,8' +5,0' +4,5' +5,5' =+3,2'
.............................................................
Nykyarvoksi saadaan +3,2' (+13,2' -10')

e) Nykyarvoindeksi
Tulovirran nykyarvo/hankintameno = 13,2'/10' = 1,32 > 1
=> investointi on kannattava

f) Annuiteettimenetelmä
tulovirta -2' +6' +6' +8' = 18'
............................................................
keskimääräinen vuotuinen tulovirta on 18'/4v. = 4,5'

Annuiteetti c4/10 kertaa 10' = 0,32 kertaa 10' = 3,2'

Edellisten erotus on 4,5' - 3,2' = 1,3' > 0, joten investointi on kannattava.

g) Sisäisen korkokannan menetelmä
Kokeillaan iteratiivisesti eri diskonttauskorkoja, esim. (i=19)
tulovirta -2' +6' +6' +8'
diskonttaustekijä (i=19) 0,84 0,71 0,59 0,50
-1,7' +4,3' +3,5' +4,0' =+10,1'
...............................................................
Koska diskonttauskorolla i=19 saadun tulovirran nykyarvo 10,1'
miinus hankintameno 10' = 0,1' =n. 0 => sisäinen korko =n. 19 %
*

3) Nykyarvomenetelmässä tulevaisuuden maksusuoritukset diskontataan nykyhetkeen (investoinnin hankintahetkeen) pääomakustannusten tai pääoman vaihtoehtoisten tuottojen mukaista laskentakorkoa käyttäen ja niiden summasta vähennetään investoinnin hankintameno. Investointi on kannattava, jos näin saatu erotus on positiivinen. (Kuvio 15d). Tämä investointikriteeri on markkamääräinen eikä suhteellinen, ja se suosii näin ollen suuria investointikohteita, vaikka pienet sattuisivat olemaan suhteellisesti kannattavampia. Eri suuruisten investointien vertailu on näin ollen vaikeaa.

4) Nykyarvoindeksi lasketaan jakamalla tulevaisuuden maksusuoritusten diskontattu nykyarvo investoinnin hankintamenolla. Suhteellisena menetelmänä se erottaa samansuuruisen nykyarvon antavista investointikohteista pääomankäytöltään tehokkaimman vaihtoehdon. (Kuvio 15e).

5) Annuiteettimenetelmässä investoinnin hankintameno jaetaan laskentakoron mukaisiksi annuiteeteiksi koko investoinnin käyttöiälle, ja tämä menoannuiteetti vähennetään investoinnin aiheuttamasta keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta. (Kuvio 15f). Investointi on kannattava, jos erotus on positiivinen.

6) Sisäisen korkokannan menetelmässä etsitään laskentakorkokanta, jota käytettäessä investoinnin nykyarvo olisi nolla. Tämä suhteellinen kriteeri voi suosia pieniä, suhteellisesti hyvin kannattavia investointikohteita, joiden absoluuttinen tuotto jää kuitenkin vähäisemmäksi kuin suuren investointikohteen. (Kuvio 15g).

Tärkeimmät ensisijaiset investointilaskelmamenetelmät ovat nykyarvomenetelmä ja sisäisen korkokannan menetelmä. Jos yritys toimisi kokonaan rajoitetuin omin pääomin, sisäinen korkokanta olisi kiistattomasti paras arviointimenetelmä.

Mutta jos yritys saa lainapääomia, yrityksen nettotulot (ja niiden diskontattu pääoma-arvo) kasvavat sellaisillakin investoinneilla, joiden sisäinen korkokanta on alempi, kunhan se ylittää lainakorkokannan. Tämä puoltaa nykyarvomenetelmää. Eri menetelmät täydentävät toisiaan, eivätkä useimmiten annakaan ristiriitaista tulosta.

Osa investointeihin liittyvästä epävarmuudesta on mitattavissa olevaa riskiä. Riskiä voidaan analysoida todennäköisyyslaskelmilla. Tällöin valitaan joitakin osatekijöitä, joihin liittyvää riskiä uskotaan voitavan analysoida. Esim. myyntitulojen määrä arvioidaan:

a)suotuisassa,
b) normaalissa,
c) epäsuotuisassa tapauksessa,

ja kullekin tapausvaihtoehdolle annetaan todennäköisyysarvo, esim. 25 %, 50 %, 25 % (= yhteensä 100 %). Osatekijöihin liittyvistä vaihtoehtoisista tapauksista voidaan laatia päätöspuu, jonka avulla lasketaan kunkin investointivaihtoehdon tuoton odotusarvo kunakin vuotena.

Päätöspuun tulemista saadaan selville myös tuoton vaihteluväli eri investointivaihtoehdoissa, jolloin riskiä kartettaessa voidaan valita turvallisempi vaihtoehto. Jos riski liitetään useisiin osatekijöihin, päätöspuun käytöstä tulee hankalaa tulosmahdollisuuksien lisääntyessä eksponentiaalisesti. Tällöin voidaan turvautua tietokonesimulointiin.

VIITTEET:
Amey & Egginton 1975, 31.
Asp ym. 1977, 25.
Honko 1979, 42. 80-110. 99. 79. 112.
Pitkänen 1969, 121. 74.