2.4.2. Investointien rahoitus

2.4.2. Investointien rahoitus

Tärkeimmät investointien rahoituksen lähteet ryhmitellään:

1) ulkoiseen rahoitukseen, jota ovat:
a) oman pääoman lisäys, ja
b) (lyhyt- tai pitkäaikaisen) vieraan pääoman lisäys, sekä

2) sisäiseen rahoitukseen, jota ovat:
a) yrityksessä pidätetty voitto ja poistot, ja
b) divestoinneista (mukaan lukien yleensä omaisuuden myynti, varastojen vähentäminen, myyntisaatavien pienentäminen) saatavat tulot.

Portfoliomallit rajoittuvat ottamaan huomioon vain sisäisen rahoituksen saatavuuden: "tähtituotteiden" vaatimat investoinnit rahoitetaan "lypsylehmien" tuottamilla runsailla voitoilla, sekä "koirien" divestoimisella.

Tiedettäessä jo paljonko ja milloin rahaa tarvittaisiin johonkin investointikohteeseen, jää ongelmaksi mistä rahoitus saadaan ja mitkä ovat sen kustannukset.

Sisäisessä rahoituksessa kustannuksena on pidettävä vähintään sitä tuottoa, minkä osakkaat saisivat, jos voitot, poistot ja divestointitulot jaettaisiin heille osinkona ja he käyttäisivät ne vaihtoehtoisella tavalla.

Ulkoisesta rahoituksesta oman pääoman lisäys maksaa sen verran kuin lisäpääomalle on vastaisuudessa maksettava osinkoja. Oman pääoman saamisen esteenä voi olla, ettei nykyisillä omistajilla ole varaa lisäsijoituksiin, eikä uusia omistajaryhmiä haluta jakamaan omistajan valtaa.

Vieraan pääoman lisäyksen kustannuksen osoittaa pääpiirteissään siitä maksettava korko. Yrityksen velkaantumisaste vaikuttaa kuitenkin vieraan pääoman saatavuuteen, saatavuuden ehtoihin ja sitä kautta myös korkokustannuksen suuruuteen.

Korkea velkaantumisaste vaikuttaa yrityksen arvoon toisaalta positiivisesti, koska vieraan pääoman "vipuvaikutus" jättää voittovarat jaettavaksi pienemmälle oman pääoman osuudelle, toisaalta negatiivisesti, koska vieraan pääoman korko muodostaa joustamattoman kustannusvaatimuksen, joka ei mukaudu tulojen ehkä heilahdellessa voimakkaasti eri kausina. Korkea velkaantumisaste lisää näin ollen yrityksen riskiä ja rajoittaa liikkeenjohdon toimintavapautta, sekä nostaa lisärahoituksen kustannuksia.

Jos suunniteltuun uuteen investointikohteeseen käytetään sisäistä rahoitusta, täytyy rahoitusta vähentää aikaisemmin suunnitelluilta investointikohteilta (eli: portfoliomallien mukaisesti investoidaan "ongelmalapsituotteeseen" ja vähennetään uusintainvestointeja "lypsylehmätuotteisiin").

Lähtökohtana on, että uuden investointivaihtoehdon nykyarvo on suurempi tai yhtä suuri kuin niiden investointivaihto-ehtojen, jotka se syrjäyttää, ellei ulkoista lisärahoitusta voida saada. Ulkoisen rahoituksen lisäämistä on kuitenkin syytä harkita (portfoliomallien täydennyksenä), jos näin syrjäytyisi investointivaihtoehtoja, joiden sisäinen korkokanta ylittää ulkoisen lisärahoituksen korkokannan.

VIITTEET:
Honko 1979, 112. 128. 132-133.
Virtanen 1979, 48.