3.4.1 Säästämisstrategia

3.4 STRATEGIAVAIHTOEHDOT SUPISTUMISPAINEESSA

3.4.1 Säästämisstrategia

Kustannusten supistamisen strategia on yleinen lyhytaikaisena sopeutumisena väliaikaisiin haittoihin, kuten lamakauteen, tiukkaan rahamarkkinoiden tilanteeseen, epävarmuuteen lähiajan talouskehityksestä, ja yrityksen omaan huonoon tulokseen. Säästämisstrategia tai alhaisten kustannusten strategia voi olla myös viivytystaistelua. Yritys rationalisoi, yksinkertaistaa tuotevalikoimaa ja yhdistää erillisten tuotantoyksiköiden tuotantoa. Yritys
a) lisää tehokkuuttaan, sekä poistaa reservejä (slack'ia) organisaatiostaan, ja/tai
b) supistaa varsinaista tuotantoaan, sopeutuakseen ulkopuolisten olosuhteiden rajoituksiin.

Yritys voi sopeuttaa tuotantoaan valmistusteknisesti seuraavilla tavoilla:

1) Vaimentamalla intensiteettiä.

Tällöin toimitaan pienemmällä teholla muuttumaton aikamäärä, koska yksikköä ei voida jakaa pienempiin itsenäisiin osayksiköihin (esim. rikkitehdas, tai laiva (esim. Finnjet), joka vilkkaimman turistikauden ulkopuolella ajaa hitaampia vuoroja, käyttäen polttoainetta säästäviä pienempitehoisia moottoreita).

2) Sopeutumalla määrällisesti.

Tällöin itsenäisiä osayksiköitä vähennetään tai lisätään yksitellen tilanteen mukaan. Seisontakustannuksia kuitenkin jää, kuten myös työntekijöiden lomautusvaikeudet.

3) Sopeutumalla ajallisesti.

Tällöin valmistus- ja työaikaa lyhennetään tai pidennetään (esim. lomien siirrot, ylityöt).

Yrityksen rakenteeseen liittyvät ja kapasiteetti-kustannukset ovat kiinteitä vain lyhyellä aikavälillä. Muutoin ne voidaan jakaa purettavissa oleviin ja ei-purettavissa oleviin kustannuksiin. Nousevalla toiminta-asteella kustannukset jakautuvat jo olemassa oleviin ja lisäkustannuksiin, laskevalla toiminta-asteella edelleen-pysyviin ja laskeviin kustannuksiin.

Laskevan toiminta-asteen kustannukset voidaan jaotella erilaisiin tapauksiin:

1) Kiinteisiin kapasiteettikustannuksiin, joiden
a) purkaminen on yhtä mahdollista kuin lisääminen (harvinainen ihannetapaus), tai
b) asteittainen purkaminen onnistuu hitaammin ja vain suuremmin askelmin kuin lisääminen, tai
c) purkaminen on mahdotonta (erikoistapaus).

2) Muuttuviin kustannuksiin, joilla on
a) samanlainen kustannuskäyrä eteenpäin ja taaksepäin siirryttäessä (ihannetapaus), tai
b) kustannuskäyrä alenee hitaammin kuin nousee, tai joista
c) alunperin muuttuvista kustannuksista on tullut kiinteitä (sikäli kuin yritys sopeuttaa vain toiminta-astettaan).

Yrityksen sopeutumiskykyyn vaikuttaa sen rationalisointiaste (voidaanko vielä rationalisoida?) ja kustannusrakenne: materiaali-, henkilöstö- ja pääomakustannusten suhteellinen osuus. Kulutustavaroiden tuottaja suurine materiaalikustannuksineen sopeutuu helpommin kuin pääomaintensiivinen tuottaja.

Tärkeimpiä kustannusten alentamisen keinoja ovat:

1) Henkilöstön, erityisesti kohdistamattomia yhteiskustannuksia aiheuttavan, vähentäminen. Koska henkilökustannuksilla on tavallisesti suuri osuus kokonaiskustannuksista, kustannukset vähentyvät nopeasti näkyvästi. Palkkojen ja henkilösivukulujen lisäksi vähenevät myös henkilöistä riippuvat hallinto-, puhelin-, matka- ja toimitilakustannukset, yms. Samalla yritys saattaa päästä eroon joistakin pätevyydeltään epätyydyttäviksi osoittautuneista työntekijöistä; toisaalta moraalinen vaikutus työntekijöihin ja useimpiin sidosryhmiin voi olla huono.

2) Pääomakustannusten purkaminen, mikä on hitaampaa:
a) jokin kone voidaan siirtää toiseen käyttötarkoitukseen tai vuokrata toiselle käyttäjälle, tai
b) se voidaan sulkea odottamaan myöhempää käyttää, jolloin käyttökustannukset jäävät pois, mutteivät korot ja kuoletukset, tai
c) kone voidaan myydä tai romuttaa.

3) Materiaalikustannusten ollessa korkeat, säästöt niissä. Arvoanalyysilla tutkitaan, saataisiinko halvemmilla raaka-aineilla aikaan riittävän laadukas tuote.

4) Organisaatiomuutos valmistuksessa. Osastoja ja niiden aputoimintoja voidaan yhdistää, työvuoroja voidaan vähentää ajallisena sopeutuksena, varastointia ja valmistusta voidaan keskittää, useammista toimipaikoista voidaan sulkea joitakin ja käyttää toisia täysitehoisesti, aiemmin alihankittuja lopputuotteen osia voidaan alkaa valmistaa itse, jne.

Säästämisstrategia on (divestointistrategian ohella) tärkeä osatekijä jo kriisiin joutuneen yrityksen saneeraamisessa, jolloin yrityksen henkiset ja aineelliset voimavarat ryhmitetään uudelleen. Kustannusten leikkaamisen ja pääoman vapauttamisen lisäksi saneerattavassa yrityksessä pyritään yritykseen tulevan rahaliikenteen nopeuttamiseen maksuvalmiuden palauttamiseksi nopeasti ja toisaalta pääoman säästämiseen omia maksuja hidastamalla.

Saneerattaessa yritystä, kaikki kustannukset, joiden hyödyllisyydestä ei olla vakuuttuneita, karsitaan; kaksinkertaiset asioiden hoidot ja turhat raportit lopetetaan. Henkilökunnasta pyritään, henkilöstön luonnollisen poistuman hyödyntämisen lisäksi, poistamaan yhdellä erää esim. 20 % kauttaaltaan, "ylimmästä välijohdosta lattiatasolle saakka". Kaikki johtopaikat pitäisi samalla tyhjentää ja panna uudelleen hakuun.

Supistumispaineiden voidessa tulla yritykseen sekä tarjontapuolelta (tuotantopanoksista ja tuotannosta) että kysyntäpuolelta, säästämisstrategia keskittyy vaikuttamaan yrityksen tuotantoprosessiin ja tuotantopanoksiin. Seuraavaksi käsiteltävä käännestrategia ottaa huomioon myös kysyntään vaikuttamisen mainostamalla, etsimällä uusia markkinoita, kehittämällä uusia tuotteita, jne.

VIITTEET:
Agthe 1972, 138-144.
Harrigan 1984, 76-77.
Jahnukainen ym. 1980, 90.
Mascarenhas 1981, 55-57.
Prihti 1980, 59. 65 (Ulf af Trollen mukaisesti).
Ratia 1982, 29-30. 73-74.
Thompson & Strickland 1983, 148.