3.4.4 Diversifioituminen

3.4.4 Diversifioituminen

Kasvavan yrityksen johtaa diversifioitumiseen usein hyvin kannattavilta näyttävien mahdollisuuksien havaitseminen nykyisen toimialan ulkopuolella (tai jonkin tietyn yrityksen ostamisessa), runsaat pääomavarat, joita ei tarvita investointeihin nykyisellä alalla, riskin jakamisen halu, sekä muodikkaiden ns. "tulevaisuuden alojen" tuoman maineen houkutus. Mutta tyypillinen syy diversifioitumiseen on myös markkinoiden tyydyttyminen ja supistuva kysyntä yrityksen nykyisellä toimialalla, tuotelinjan vanhentuneisuus ja kilpailupaineet alalla.

Supistumispaineita torjutaan tällöin lisäämällä yrityksen ulkoista joustavuutta monipuolistamalla toimintaa. Yritys tulee vähemmän riippuvaiseksi yhdestä alasta, voi säilyä organisaationa ja siirtää painopistettään alalta toiselle.

Yritys voi näin helpommin karsia kannattamattomia toimintojaan - toisaalta moninaistuminen lisää myös yrityksen stabiilisuutta: yrityksellä on sen johdosta varaa ylläpitää kannattamattomiakin liikeyksikköjä (mikä voikin päinvastoin haitata kannattamattoman liiketoiminnan supistamista).

Diversifioituminen voi tapahtua

1) tutuilla markkinoilla,
2) tutussa tekniikassa,
3) samansuuntaiseen valmistusmenetelmään tai samansuuntaisille markkinoille, taikka
4) yritykselle nykyisin aivan tuntemattomiin valmistusmenetelmiin ja tuntemattomille markkinoille yhtä aikaa.

Diversifioituminen voi olla:

1) horisontaalista,

jolloin tuotetaan erilaisia tuotteita samoille markkinoille, samantyyppisille asiakkaille. Markkinoinnissa saavutetaan synergiaa ja tuotannossa jonkin verran ulkoista joustavuutta.

2) vertikaalista integroitumista,

jolloin valmistustekniikassa saavutetaan synergiaa. Yritys voi integroitua taaksepäin, jolloin se vapautuu joistakin väliaikaisista häiriöistä markkinoilla, esim. raaka-aineiden ja puolivalmisteiden saannissa. Integroituessaan eteenpäin yritys puolestaan pääsee lähemmäksi lopullisia kuluttajia, jolloin se voi helpommin differoida tuotteitaan useamman-laatuisiksi, erilaisiin markkinasegmentteihin sopiviksi, ja voi liittää asiakkaita lähemmäksi toimintaansa.

Ostettuaan jonkin hankkijansa tai asiakkaansa yritys voi joustavammin valita, ostaako ulkopuolelta / valmistaako itse (pitemmälle) / myydäkö ulkopuolisille (puolivalmiina). Toisaalta näin muodostuu ongelma eri tuotantovaiheiden jatkuvasta tasapainottamisesta toisten vaiheiden tarpeisiin. Yritys tulee riippuvaisemmaksi yhden tuotannonalan kysynnästä, kun pääomien sitoutuminen yhteen tuotantoketjuun kasvaa.

Ulkoinen joustavuus hyökkäävästi (vrt. 2.5.1) ehkä paranee, mutta ulkoinen joustavuus puolustavasti voi parantua tai heikentyä, ja sisäinen joustavuus huononee, kun pääomavaltaisuus kasvaa.

3) samankeskistä (concentric) diversifioitumista,

jolloin uuden alan markkinointi ja valmistustekniikka, tai jompikumpi niistä, on jollain tavalla tuttua yritykselle, niillä on strategisia yhtäläisyyksiä yrityksen nykyiseen toimintaan.

Tällöin uuden ja vanhan liiketoiminnan välillä yrityksessä on jotain synergiaa, valmistuksessa, raaka-aineiden saannissa, markkinoinnissa, jakelussa, tuotteiden samantapaisuudessa, liikkeenjohdon tietotaidossa, tms. Yritys levittää riskejään, mutta säilyttää entisen ytimensä ja rakentaa sen taidon varaan, mitä parhaiten osaa.

4) kasautuma- (conglomerate) diversifioitumista,

jolloin uusien ja vanhojen liiketoimintojen välillä ei ole synergiaa toiminnallisella tasolla. Synergian puute tekee kasautuma-diversifioinnista yleensä samankeskistä diversifiointia riskialttiimman ja vähemmän voitollisen, kun verrataan keskenään muutoin markkinanäkymiltään ja joustavuudeltaan samanarvoisia vaihtoehtoja.

Yritys saattaa kuitenkin päätyä "konglomeraatioon"

a) etsiessään pelkästään tuottoisilta vaikuttavia mahdollisuuksia, "edeten kaikkiin suuntiin",

b) jos yrityksen kyvyt ja resurssit ovat niin erikoistuneita tai vanhentuneita, ettei synergiaa olisi löydettävissä entisestä mihinkään uuteen toiminnanalaan,

c) jos yrityksen johdon mieltymykset ja koulutusrakenne suuntaavat sitä johonkin tiettyyn uuteen alaan, taikka

d) optimaalisena tienä pakoon supistuvalta alalta ja pois riippuvuudesta yhteen alaan.

Kasautumadiversifiointikin tarjoaa synergiaa rahoituksessa. Aivan erilaisten alojen toivotaan (mutta usein turhaan!) tasapainottavan kausivaihteluita ja suhdannevaihteluitakin. Aivan uusilla aloilla voi olla entisiä toimialoja paremmat tuottonäkymät. Kasautumaan voidaan yhdistää toisiaan tasapainottavia yrityksiä tai liikeyksikköjä: kassavirtaa tuova / -syövä liikeyksikkö, mahdollisuuksista rikas / kyvyistä rikas yritys, velaton / velkarahoituksen vipuvaikutuksesta nauttiva yritys, jne.

Konglomeraatin haittoja on kuitenkin, että yritys maksaa tavallisesti pääsystään uudelle alalle suhteellisesti yhtä korkean hinnan kuin yksittäinen sijoittaja maksaisi sijoituksestaan johonkin tuon uuden alan yritykseen, ellei yrityksellä ole, esim. yritysostossa, jotain erityistä kauppaetua tai valttikorttia käsissään. Jos konglomeraatti ei saa kilpailuetua synergiasta, sen eri liikeyksiköt ovat vain niin hyviä kuin olisivat itsenäisinä yrityksinä.

Diversifioituminen monimutkaistaa yrityksen johdon ongelmia, mutta on mielekäs vaihtoehto nykyisen toimialan supistuessa. Diversifioituminen pyritään minimoimaan vähimmäismäärään, mikä tarvitaan yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

Diversifioitumisstrategian ongelmana on, riittääkö supistuvilla markkinoilla toimivalla yrityksellä enää rahoitusmahdollisuuksia diversifioitumiseen. Toisaalta diversifioitumista on vältettävä (minimoitava), toisaalta diversifioitumisstrategia, jos se valitaan, olisi valittava aikaisessa vaiheessa, jolloin rahoitusmahdollisuus, esim. osittain divestointien avulla, olisi parempi.

VIITTEET:
Ansoff 1965, 113-114. 116-120.
Jahnukainen ym. 1980, 92.
Meffert 1983, 196.
Porter 1980, 264.
Thompson & Strickland 1983, 132-136. 139-142.