3.4.8 Likvidointistrategia

3.4.8 Likvidointistrategia

Rahaksi muuttaminen eli likvidointistrategia merkitsee koko yrityksen tai jonkin sen osayksikön olemassaolon totaalista lopettamista, kun divestoinnissa sen sijaan yksikkö myydään pois olemassaolevana kokonaisuutena. Divestointi- ja likvidointistrategioita ei aina tarkemmin erotella toisistaan, mutta likvidointia voidaan pitää "viimeisenä vaihtoehtona" divestoinnin jälkeen. Likvidoinnissa yksiköstä saadaan yleensä vähemmän kassatuloa kuin divestoinnissa ja sosiaaliset ongelmat ovat suuremmat, koko henkilökunnan menettäessä työpaikkansa ja sijaintipaikkakuntien verotulojaan ja elinvoimaansa.

Koko yrityksen likvidointi voi olla omistajien keino pelastaa varojaan, ennen kuin yritys ajautuisi konkurssiin. Tällöin viivyttely maksaa koko ajan tappioiden muodossa - toisaalta aikaiseen päätökseen sisältyy aina enemmän riskiä väärän ratkaisun tekemisestä.

Likvidoinnista (ja joskus divestoinnistakin) aiheutuu ylimääräisiä menoja (jotka voivat osoittaa nämä vaihtoehdot toisinaan uudelleentarkastelussa voitonlypsämisstrategiaa kannattamattomammiksi): irtisanomismaksuja, eläkejärjestelyjä, työntekijöiden siirtokustannuksia toisiin töihin ja toisille paikkakunnille, tuotantolaitosten riisumiskustannuksia, sopimusvelvoitteiden peruuttamisen kustannuksia, huoltopalvelukustannuksia, lainopillisen ym. asiantuntemuksen kustannuksia, jne. - Likvidoinnin vaihtoehtona voidaan keskustella työntekijöiden kanssa erilaisista palkan, työajan ja luontoisetujen vähentämisratkaisuista, jotta liikeyksikkö voisi säilyä.

Likvidoinnin sosiaalisia haittoja lievennetään mm. työntekijöiden sisäisillä siirroilla yrityksessä, uudelleenkoulutuksella, muuttokorvauksilla ja työnvälityksellä muihin yrityksiin - yrityksen sidosryhmäsuhteita hyödyntäen. Suuryritys saattaa perustaa organisaation etsimään työpaikkoja vapautuneelle henkilöstölleen tai saattaa tukea rahoituksellaan (tai esim. toimitilojaan vuokraamalla) vierasta yritystä, joka laajenisi ja loisi uusia työpaikkoja heiltä vapautuville työntekijöille.

Yritysten sosiaalinen vastuunkanto saa liiketaloudellista merkitystä yritysten säilyttäessä hyvää mainettaan ja suhteitaan ympäristöön, niin etteivät yritysten vapaudet ja keinot esty myöhemmin yhteiskunnallisin toimenpitein.

Eräät yritykset ovat arvokkaampia likvidoituina kuin toimivina, minkä johdosta niihin voi kohdistua vihamielisen valtauksen (raider) vaara. Tällainen yritys kannattaa huonosti ja sen osakkeiden arvo on vähäinen, mutta yrityksen tuotanto- ym. omaisuus olisi arvokas osake-enemmistön, (tai äänivallan) kaappaajan päästessä muuttamaan sitä rahaksi. Turvatakseen säilymisensä elossa tällaisen yrityksen olisi likvidoitava liiallista omaisuuttaan ja jaettava se omistajille, tai siirrettävä se tuottavampiin investointikohteisiin, jolloin yrityksen tuottoarvo paranisi suhteessa substanssiarvoon. Ääritapauksissa nykyisten omistajien etu olisi turvattavissa vain likvidoimalla koko yritys.

Normaalisti likvidointipäätös voidaan tehdä samanlaisen kassavirtalaskelman (investointilaskelman muunnoksen) perusteella kuin divestointipäätös. Yksikön myyntitulo jakaantuu vain useampiin ja pienempiin yhteenlaskettaviin osiin, tai sitä ei mahdollisesti saada lainkaan, jolloin laskelman osiksi jäävät ainoastaan 1) saamatta jäävät tuotot ja 2) säästyvät kustannukset. Yksikkö tulisi tällöin lopettaa, kun diskontattu kassavirta on negatiivinen kustannusten ylittäessä tuotot.

Vaihtoehtoisesti likvidoinnista voidaan ajatella päätettävän vertaamalla alittaako yksikön tuottoaste jonkin asetetun standardituottoasteen. Tällaisia vertailulaskelmia voi syntyä juoksevasti yrityksen laskentatoimen sivutuotteena, mutta ne eivät riitä lopulliseen päätökseen yksikön lopettamisesta. Ne eivät selvitä todella poisjääviä tuottoja ja kustannuksia - synergiatekijät mukaan lukien - jotka edellä kuvattu, erikseen tehtävä kaasavirtalaskelma pyrkii ottamaan huomioon.

Yksittäisen tuotteen poistaminen valmistusohjelmasta on yleisin likvidointipäätös, jota suuremmankin yksikön lopettaminen muistuttaa. Saattaahan pieni yksikkö keskittyäkin yhden tuotteen ympärille, tai koostua muutamista tuotteista yhteenlaskettuna. Tuotteiden poistamispäätösten parantamisella on siten yhteytensä yksikköjen lopettamiseen. Yksikkö voidaan jakaa tuotteiksi, jotka analysoidaan erikseen ja lasketaan yhteen.

Suunniteltaessa tuotteen (tai siis myös liiketoimintayksikön) poistamista tutkitaan

1) laskentatoimen perustietoaineisto kustannuksista, myyntituotoista, katteista, kannattavuudesta.

2) arvioidaan hinnan ja myyntimäärän suhdetta, tuotteen hintajoustoa: miten hinnanmuutos vaikuttaisi myyntimäärään, löytyisikö nykyistä parempi optimi niiden välille?

3) ennustetaan myynnin kehitystä ja tuotteen kannattavuutta tulevaisuudessa,

4) tutkitaan eri tuotteiden täydentävyyttä toisiinsa nähden (eli synergiaa) ja niiden korvaavuutta toisiinsa nähden. Eli mitä menetettäisiin yrityksien toisten tuotteiden myynnissä, mitä taas voitaisiin korvata yrityksen muilla tuotteilla. Näillä lisätietoaineistoilla täydennetään perusdata-aineistoa. Näin päästään todellisiin poisjääviin tuottoihin ja kustannuksiin, tai ainakin lähemmäksi niitä.

VIITTEET:
Carroll 1984, 131. 135.
Hamelman & Mazze 1977, 300-306.
Hofer & Schendel 1978, 174.
Lovejoy 1971, 176. 41. 27. 11.
Shillinglaw 1964, 269-272.
Thompson & Strickland 1983, 151-152.
Vignola 1974, 117-122.