2.5.2 Kasvupäämäärän korostumisen syyt

2.5.2 Kasvupäämäärän korostumisen syyt

Kannattavuus on ensisijainen päämäärä, mutta tarvitsee pitkällä aikavälillä tuekseen muita päämääriä. Näistä kasvupäämäärä korostuu usein ensimmäisenä sen vuoksi, että kilpailutilanteissa kasvumahdollisuudet olisi yleensä hyödynnettävä nopeimmin, ne ovat ikään kuin heikoimmin säilyviä mahdollisuuksia.

Kasvupäämääriään toteuttaessaan yritys kohtaa kilpailun voimakkaimmin. Muihin päämääriin yritys voi pyrkiä vapaammin haluaminaan ajankohtana, mutta kasvumahdollisuuksiin olisi tartuttava tilaisuuden tullen, ennen kilpailevia yrityksiä.

Yrityksen kasvuun vaikuttavat eniten yrityksen strategiset valinnat. Jos yrityksen liiketoiminta-alueen kokonais-markkinat kasvavat, yrityksen strategisen aseman säilyminen vaatii yritykseltä suhteellisesti yhtä suurta kasvua.

Yritykset pyrkivät myös kasvattamaan markkinaosuuttaan, koska oppimiskäyrähypoteesin ja suurtuotannon etujen vuoksi markkinaosuuden suuruus (ja tuotannon kasvu sinänsäkin) vaikuttaa monissa tapauksissa parantavasti kannattavuuteen, yksikkökustannusten alentuessa. (Vrt. kuitenkin kritiikki kohdassa 2.2.3).

Yritysten kasvulle on etsitty myös absoluuttista, strategiavalinnoista riippumatonta syytä. Varhaisimmin etsittiin yhtä syytä, kuten "luonnossa yleinen selittämätön kasvuvoima" tai että kasvu on stokastista, kohdaten yrityksiä sattumanvaraisesti.

Myöhemmissä monisyisissä teorioissa on haettu useita sisäisiä ja ulkoisia syitä. Sisäisiä syitä voivat olla esim. hyväksikäyttämätön tuotantokapasiteetti, innovaatiot, henkilöstön lisääntyneet tiedot ja pääoman muodostuminen; ulkoisia taas esim. kysynnän kasvu, suhdanteet ja julkisen vallan toimenpiteet.

Strategisena valintana ajatellen kasvulla voidaan nähdä olevan positiivista vaikutusta muidenkin asiakokonaisuuksien päämääriin. Yrityksen tuotot kasvavat yleensä muun kasvun myötä ainakin absoluuttisena lukuna. Koko yrityksen stabiilisuus paranee, jos se pystyy laajenemaan useille tuotannonaloille ja markkinoille. Yritys on tällöin vähemmän altis suhdanteille ja sen riskinottokyky paranee.

Kasvu antaa myös lisää mahdollisuuksia tutkimus- ja kehitystoiminnalle, mikä voi parantaa sisäistä tehokkuutta ja hyökkäävää ulkoista joustavuutta. Asiakkaiden, markkinoiden ja tuotannonalojen määrän kasvu parantaa puolustavaa ulkoista joustavuutta.

Kasvupäämäärä on samansuuntainen monien yrityksen ei-taloudellisten päämäärien kanssa. Kasvu lisää yleensä työpaikkoja, turvaa työllisyyttä ja tarjoaa mahdollisuuksia urakiertoon yrityksen sisällä. Parempi riskien kestämiskyky luo psykologista turvallisuutta työntekijöille, omistajille ja rahoittajille.

Kasvu lisää yrityksen yhteiskunnallista mainetta ja vaikutusmahdollisuuksia, kohottaa johdon statusta ja arvonantoa, ja lisää mahdollisuuksia luontoisetuihin työntekijöille. Yhteiskunnallinen näkyvyys helpottaa markkinointia ja auttaa yritystä saamaan kyvykkäämpää henkilökuntaa ja johtoa.

Yrityksen eri sidosryhmien välillä voi vallita ristiriita kaavun tai paremman kannattavuuden ensisijaisuudesta, kannattavuuden hyödyttäessä eniten yrityksen omistajia ja kasvun yrityksen muita sidosryhmiä.

Kasvu voidaan nähdä myös eräänlaisena pakkokierteenä, kun yrityksen täytyy korjata häiriintynyttä tasapainotilaansa. Jokin ärsyke, esim. palkankorotusvaatimus, lisää yrityksen kiinteitä kustannuksia ja riskiä saada negatiivinen tulos.

Koska kiinteitä kustannuksia on vaikeaa pienentää, ja jos rationalisointimahdollisuudet on jo käytetty loppuun, eikä hintojakaan voida nostaa, yrityksen täytyy yrittää sopeutua laajentamalla toimintaansa, jolloin saadaan suurempi myyntikate, josta vähentää kiinteät kulut. Kasvu pienentää yritysriskiä, (mutta mikäli se tapahtuu vieraan pääoman turvin, se lisää rahoitusriskiä). Kasvua lisää siis pienenemissuuntaan tapahtuvan sopeutumisen vaikeus!

Verotusjärjestelmä aiheuttaa joissakin tapauksissa yritysten kasvua, epäterveelläkin tavalla. Yritys voi vältellä tuloksensa näyttämistä ja jättämistä verotettavaksi investoimalla jatkuvasti ja hankkimalla kuluvarastoa. Investoidut voittovarat saattavat yrityksen arvonnousuna välttää verotusta toistaiseksi tai jatkuvasti.

Kasvun ja kannattavuuden yhteyttä on etsitty tutkimuksilla, joilla on pyritty osoittamaan kasvun positiivinen vaikutus kannattavuuteen. Tällainen vaikutus on löydetty monia rajoittavia oletuksia sisältävällä teoreettisella mallilla (Ruuhela 1972).

Ongelmaksi on muodostunut vaikeus mitata pitkän aikavälin kannattavuutta. Kasvu-kannattavuus-mallissa on normalisoitu nettotulot käyttöperusteisen käyttökatteen avulla tasaisemmiksi kuin mitä ne olisivat meno-tulo-virtojen jääminä. Investoinnit on normalisoitu ns. trendi-investoinnin avulla ja normalisointi on kohdistunut myös sekä investointien että käyttökatteen samansuuruiseen, tasaiseen kasvuun.

Lisäksi nettotulojen ajallinen jakautuma suhteessa investointimenoihin on oletettu Pascal-jakautuman avulla vakioksi ja näin kannattavuus on voitu laskea teoreettisesti investointilaskelmien tapaan. Kaikkien kasvukehitystä kuvaavien muuttujien kasvu on edellytetty suhteellisesti yhtä suureksi. Tasaisen, säännönmukaisen käyttäytymisen vaatimus kuvattavalle kasvuilmiölle on vaikeuttanut mallin soveltamista empiirisesti käytännössä tehden siitä teoreettisen mallin ratkaisemista erilaisilla olettamuksilla.

Toisissa tutkimuksissa on teoreettisesti ja empiirisesti (mutta jälleen tasapainotetun kasvun oletuksella) löydetty yrityksen koon suurenemisen ja nopean kasvun NEGATIIVINEN vaikutus kannattavuuteen. Koon positiivisia vaikutuksia yrityksen sisäisesti on pienempi suhteellinen kassavarojen tarve ja erikoistuneiden kykyjen parempi hyväksikäyttö, negatiivisia taas viestintä- ja koordinointivaikeudet.

Diversifiointi kumoaa suurtuotannon etujen hyväksikäyttömahdollisuuksia, eikä kasvu kannata tietyn rajan jälkeen. Kasvu aiheuttaa sopeutumiskustannuksia.

Ulkoisesti tuotannon kasvu voi aiheuttaa myyntihintojen laskua tai raaka-aineiden ym. hankintahintojen nousua. Kysynnän lisääminen vaatii yhä kalliimpaa mainontaa, myynninedistämistä ja tuotekehittelyä. Kasvun ja kannattavuuden yhteys on sellainen, että kannattavuus lisää kasvua, mutta kasvu alentaa kannattavuutta. (Eriksson 1975).

Amerikkalainen PIMS-ohjelma (Profit Impact of Marketing Strategy) on kehittänyt tietokonepohjaisen regressiomallin, joka pyrkii selittämään eri tekijöiden vaikutusta kannattavuuteen ja kassavirtaan.

PIMS-ohjelman aloitti General Electric -yhtiö vuonna 1960, sitä jatkoi Harvard Business School, ja sen jälkeen vuodesta 1975 Strategic Planning Institute (SPI, Massachusetts, USA), joka on projektiin mukaan liittyneiden suuryritysten perustama yhteinen palvelulaitos.

Jäsenyrityksiä oli vuonna 1980 n. 240, pääosin USA:sta ja Kanadasta, muualta pääosin Britanniasta, vaikka jäsenyys onkin avoin yrityksille kaikkialta maailmasta. Jäsenyritysten liiketoimintayksiköt (joita oli yli 2000 kpl vuonna 1980) toimittavat SPI:lle kysymyslomakkeilla tietoja ja tunnuslukuja toiminnastaan, ja saavat SPI:ltä keskiarvotietoja eri liiketoiminta-alojen tunnusluvuista vertailtavikseen.

PIMS-ohjelma on etsinyt vastauksia kysymyksiin, miten strategiamuutokset eri aloilla ja yleensä vaikuttavat kannattavuuteen ja muihin suoritusmittoihin.

PIMS-projektin tunnetuimpiin tuloksiin kuuluu havainto siitä, että suurempi markkinaosuus yhdistyy positiivisesti parempaan kannattavuuteen. Tämä ei kuitenkaan riitä selittämään, että suurempi markkinaosuus aiheuttaisi paremman kannattavuuden.

Pelkillä suhteellisella markkinaosuudella ja markkinoiden kasvunopeudella yhdessä (jotka ovat ulottuvuuksina Boston Consulting Groupin kasvu/markkinaosuus-matriisissa, ks. kuvio 7) voidaan tilastoanalyysin mukaan selittää vain 6 % suhteellisen kassavirran (kassavirta/keskimääräinen sijoitettu pääoma) vaihtelusta. Selittävät tekijät vaikuttavat niin paljon toinen toisiinsa, että yksittäisten tekijöiden vaikutuksia liikeyksikön tulokseen ei monissa tapauksissa pystytä selvästi erottamaan toisistaan.

Esim. pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen kasvuasteen vaikutusta kannattavuuteen ei pystytä erottamaan. Yksittäisten tekijöiden korvikkeeksi PIMS-tutkijat yrittävät erottaa useammista tekijöistä koostuvien, toisistaan suhteellisen itsenäisten rypäleiden vaikutuksia.

PIMS-tutkimuksen yleisiä havaintoja voidaan käyttää hyvin idealähteinä erilaisia strategioita suunniteltaessa. PIMS:in tulokset eivät kuitenkaan ole ehdottomia tai selviä, eivätkä välttämättä päteviä.

VIITTEET:
Abell & Hammond 1979, 272. 284. 376.
Artto 1975, 8.
Artto 1978, 117.
Eriksson 1975, 20-21. 40. 160. 18. 41.
Grant & King 1982, 100-101.
Hajba 1978, 26.
Hake 1974, 27.
Koutsoyiannis 1985, 127.
Mäkinen 1975, 251.
Naylor 1983, 11.
Ruuhela 1972, 19-20.
Thorelli 1980, 183-184.